Epäiletkö kenties itse, että jollain ihmisellä lähipiirissäsi tai jopa sinulla itselläsi on mahdollisesti riippuvuus johonkin asiaan? Riippuvuutta saattaa olla vaikea huomata toisessa ihmisessä, ellei hänen tekemisiään seuraa jatkuvasti, ja etenkin omalla kohdalla mahdollisen riippuvuuden hyväksyminen saattaa olla hyvin vaikeaa. Seuraavaksi esitellään muutamia sellaisia piirteitä, joiden perusteella on syytä epäillä, että ihmisellä on todella jokin ongelma ja että esimerkiksi alkoholinkäyttö tai uhkapelaaminen on edennyt siihen pisteeseen, ettei sitä enää voi hallita. Mikäli siis allaolevista asioista joku tai jotkut kuulostavat tutuilta, kannattaa silloin pohtia, onko kyseessä mahdollisesti riippuvuus, johon tarvitaan apua ulkopuolelta.

People gambling their lives away.

  • Erilaiset himot ja mielihalut. On normaalia, että joskus tekee mieli jotain asiaa kuten vaikkapa suklaata, seksiä tai muutamaa rentouttavaa kierrosta lempipelissä nettikasinolla. Jos mielihalu toistuu jatkuvasti ja se on poikkeuksellisen voimakas, kannattaa silloin olla tarkkana. Satunnainen huumausaineiden käyttö saattaa muuttua päivittäiseksi, eikä sama määrä huumetta enää tuo yhtä intensiivistä hyvänolontunnetta, vaan päivittäisen annoksen määrä nousee. Jos ajatukset pyörivät kasinopeleissä jatkuvasti silloinkin kun pitäisi suoriutua muista päivän tehtävistä esimerkiksi työpaikalla, ei se enää ole normaalia käyttäytymistä.

  • Fyysinen riippuvuus. Fyysinen riippuvuus kehittyy silloin, kun ihminen tottuu jonkun asian jatkuvaan läsnäoloon tai vaikutukseen. Tämän huomaa erityisen selkeästi silloin kun kyseinen asia poistetaan ihmisen elämästä. Hän saattaa tuntea olonsa todella huonoksi ilman kyseistä asiaa ja suoriutuu huomattavasti kehnommin aivan perusasioiden suorittamisesta silloin kun hän ei saa kyseistä asiaa. Esimerkiksi seksiaddiktoituneen ihmisen tarve saada seksiä voi olla niin suuri, että mikäli hän ei sitä saa silloin kun hän haluaa, saattaa se ajaa ihmisen jopa masennuksen partaalle.
  • Sietokyvyn nousu. Pidempään käytettynä mikä tahansa aine saattaa kehittää ihmiselle korkeamman toleranssin kyseistä ainetta kohdaan. Tällöin tarvitaan yhä vain suurempia määriä kyseistä ainetta, jotta se vaikuttaisi samalla tavalla elimistössä kuin aiemmin. Tällöin riippuvuus vain pahenee, ja kierre on syntynyt. Monelle esimerkiksi kahvinjuonti on pieni pahe, jonka jatkuessa kymmeniä vuosia saattaa kahvista tulla niin tärkeä osa elämää, ettei enää meinaa edes pysyä hereillä aamuisin tai iltapäivisin, jos ei saa kaipaamaansa kahvikupillista. Kahvinjuonti ei yleensä kuitenkaan lisäänny lisääntymistään, vaan ihminen pärjää useimmiten muutamalla kupillisella päivässä. Huumeidenkäytön suhteen asia on erilainen, sillä olemassa on niin paljon erilaisia ja terveydelle haitallisia huumeita. Ihminen voi siirtyä kevyemmistä huumeista vahvempiin huumeisiin hakiessaan yhä voimakkaampaa vaikutusta .
  • Vieroitusoireet. Jotkut ihmiset kokevat vieroitusoireita yrittäessään lopettaa jonkun asian tekemisen tai jonkin aineen käyttämisen. Tällaiset oireet ovat todella selkeä merkki siitä, että ihminen on fysiologisesti niin kiinni jossain asiassa, että sitä voidaan pitää jo riippuvuutena. Vieroitusoireita saattavat olla esimerkiksi huonotuulisuus ja kärttyisyys, sydämentykytykset, käsien hikoilu, pyörryttäminen tai ajatusten harhaileminen.
  • Epätoivoisuus. Kun ihminen on addiktoitunut esimerkiksi huumeisiin tai pelaamiseen, on hän valmis tekemään melkeinpä mitä hyvänsä saadakseen haluamansa. Tämä saattaa johtaa monenlaisiin ongelmallisiin käyttäytymismalleihin kuten varastamiseen, valehtelemiseen, suojaamattomaan seksiin, huumeiden myymiseen tai muihin rikoksiin. Ihminen on valmis viettämään huomattavia määriä aikoja yrittäessään saada käsiinsä haluamansa asian.
  • Talousongelmat. Riippuvainen ihminen ajautuu yleensä ennen pitkää rahaongelmiin, sillä riippuvuus voi viedä kaikki rahat tililtä hetkessä. Jos netissä tulee pelattua kohtuuttoman suuria rahasummia tai jos alkoholiin menee rahaa enemmän kuin mihin olisi varaa, on tämä selkeä varoitusmerkki.
  • Eristäytyminen. Toisinaan riippuvainen ihminen alkaa eristäytyä muista ihmisistä yrittäessään piilotella ongelmaansa ystäviltään ja perheenjäseniltään. Osittain kyse voi olla myös masennuksesta tai ahdistuneisuudesta.