Terapia riippuvuuden hoidossa

Monien riippuvuuksien hoitoon käytetään erilaisia lääkkeitä. Ammattilaisten keskuudessa ollaan kuitenkin yleisesti sitä mieltä, ettei pelkkä lääkehoito riitä karkottamaan addiktiota: riippuvainen tarvitsee myös jotakin rinnakkaishoitoa. Joissakin tapauksissa esimerkiksi vertaistuki tai tavallinen keskusteluapu voivat riittää, mutta melkeinpä addikti kuin addikti hyötyy paljon terapiasta. Toisinaan terapia on aivan välttämätöntäkin ongelman juurille pääsemisessä ja sitä kautta addiktiivista käytöstä aiheuttavien solmujen avaamisessa.

Terapiassa, kuten kaikissa muissakin psykososiaalisissa hoito- ja kuntotusmuodoissa, tärkeitä tekijöitä ovat hoidon jatkuvuus, toimiva yhteistyö sekä potilaan oma motivaatio ja sitoutuminen hoitoon.

Monipuolinen psykoterapia

Psykoterapiassa psyykkisiä vaikeuksia, esimerkiksi riippuvuuksia, hoidetaan psykologisin menetelmin. Asioita prosessoidaan keskustelemalla terapeutin kanssa, joka auttaa tarvittaessa tunnistamaan oireita tuottavia toimintatapoja sekä muuttamaan niitä erilaisten harjoitteiden avulla.

head-674129_960_720Psykoterapeutti ei paranna potilasta, vaan auttaa häntä parantamaan itse itsensä. Terapiassa käyvältä tarvitaan rutkasti motivaatiota ja vaivannäköä, mutta sitkeys palkitaan: seitsemän kymmenestä potilaasta hyötyy psykoterapiasta.

Erilaisia psykoterapiasuuntauksia ja niiden sovellutuksia on Suomessa useita kymmeniä. Ensimmäinen meille tullut psykoterapiasuuntaus on psykoanalyyttinen eli psykodynaaminen psykoterapia, joka etsii psyykkisten oireiden, vaikkapa riippuvuuksien, taustalta tiedostamattomia lapsuuteen liittyviä kokemuksia ja ristiriitoja. Terapiassa käsitellään potilaan elämänvaiheita ja ihmissuhteita päähuomion ollessa lapsuuden ja etenkin varhaislapsuuden kokemuksissa. Aikuisena koetut vaikeudet nähdään näihin lapsuuden ja nuoruuden kokemuksiin liittyvinä ja pyrkimyksenä on näiden päivittäistä elämää vaikeuttavien kokemusten selvittäminen ja ymmärtäminen sekä tätä kautta itseymmärryksen lisääminen. Näin ongelmakäyttäytymistä voidaan ryhtyä työstämään.

Psykoanalyyttista psykoterapiaa käytetään edelleen riippuvuuksien hoidossa, mutta yleisempiä terapiasuuntauksia tässä tarkoituksessa ovat tätä nykyä kognitiivinen psykoterapia sekä käyttäytymisterapia.

Kognitiivinen psykoterapia keskittyy riippuvuutta ruokkiviin ajatuksiin ja uskomuksiin

Riippuvaisen potilaan kognitiivisessa psykoterapiassa korostetaan riippuvuuskäyttäytymisen ja kognitiivisten eli tiedollisten tekijöiden välistä yhteyttä. Tällaisia kognitiivisia tekijöitä ovat esimerkiksi potilaan henkilökohtaiset uskomukset addiktiivista toimintaa, vaikkapa alkoholinkäyttöä tai uhkapelaamista, koskien sekä toimintaan liittyvät odotukset. Kun potilas oppii näkemään addiktiivisen käytöksensä haitallisena toimintamallina, josta on mahdollista oppia pois, on muutoksen määrätietoinen yrittäminen todennäköisempää kuin silloin, jos hän esimerkiksi suhtautuu tilanteeseensa passiivisen uhrin lailla. Kognitiivisessa psykoterapiassa lähdetäänkin usein liikkeelle siitä, että potilaan ongelmastaan tekemä, usein jäykkä tulkinta muotoillaan uudelleen.

Kognitiivinen psykoterapia on tavallisimmin yksilöterapiaa, mutta sen sovellus on mahdollista myös ryhmä- pari tai perheterapiassa. Riippuvuuksia hoitaessa terapeuttia tavataan yleensä yksin ja terapiakertoja on useimmiten yhdestä kahteen viikossa. Kestoltaan kognitiivinen psykoterapia voi olla joko lyhyttä (6–20 kertaa) tai pitkää, useita vuosia kestävää.

Tieteellisesti hyvin laajasti tutkitulla kognitiivisella psykoterapialla on vahva teoreettinen ja tieteellinen pohja. Riippuvuuksien lisäksi sitä käytetään laajalti myös muun muassa masennuksen, fobioiden sekä syömishäiriöiden hoitoon.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia pureutuu addiktiivisiin toimintatapoihin

Kognitiivinen käyttäytymisterapia on järjestelmällistä, tavoitteellista ja asiakaskeskeistä terapiaa, jossa addiktiota ja siihen liittyvää toimintaa tarkastellaan yhdessä potilaan kanssa nykyhetkessä ja tarkasti määriteltyjen tavoitteiden pohjalta. Terapiassa keskitytään tutkimaan sitä, miten potilas käyttäytyy tai menettelee erilaisissa tilanteissa ratkaistakseen ongelmia. Haitallisten tapojen tilalle opetetaan käyttökelpoisempia ja toimivampia, mikä parantaa potilaan itsehallintaa. Kognitiivinen käyttäytymisterapia lähtee liikkeelle potilaan tilanteen käsitteellistämisellä tai käyttäytymisanalyysilla. Näin voidaan huomata, että ongelmakäyttäytymisen taustalta löytyy toimimattomia suhtautumis- tai ongelmanratkaisutapoja.

Kognitiivinen käyttäytymisterapia eroaa kognitiivisesta psykoterapiasta lähinnä siinä, että käyttäytymisterapiassa keskiössä on nimenomaan käyttäytymisen ja toimintatapojen analyysi eikä niinkään ajatusten tai tunteiden tutkiskelu. Terapian tavoitteena on, että potilas oppisi uusia itsehallinnan menetelmiä, joita vahvistetaan ja harjoitellaan erilaisten kotitehtävien avulla myös terapiakäyntien välillä. Kognitiivisen käyttäytymisterapian kesto vaihtelee tapauskohtaisesti ja se voi olla kestoltaan lyhyttä tai pitkää.

Reply